tiistai 10. kesäkuuta 2014

JOHN STEINBECK: VIHAN HEDELMÄT


440 sivua
Tammen Keltainen pokkari, 1939

Joku sanoi joskus, että klassikko on kirja, jonka jokainen haluaa olla lukenut, mutta jota kukaan ei halua lukea. En tiedä johtuiko se 1900-luvun alkupuolen klassikkokirjallisuuden perinteisestä pitkäpiimäisyydestä vai jostain muusta, mutta olen pitkään kavahtanut Vihan hedelmiin tarttumista, jopa senkin jälkeen kun luin Of Mice And Menin ja pidin siitä.

Kirjan takakansi lupaa kansainvaelluksen kuvausta, ja sitä myös saadaan. Vihan hedelmät keskittyy seuraamaan Joadin perheen vaiheita sen jälkeen, kun perhe menettää maansa pankille ja kääntää autonrämänsä keulan Kaliforniaan, jossa elää lupaus uudesta kodista ja töistä. Jos on Steinbeckinsä lukenut, arvata saattaa, että kaikki ei mene niin kuin on odotettu. Tekstillisesti luvassa on hyvin tarkkaa kuvailua, ympäristönkuvauksia ja, no, kurjuutta. Joadin perheen vaelluksen ja koko yhteiskuntamurroksen kuvauksessa ei ole säästelty adjektiiveja eikä unohdettu kertoa jokaisesta vastoinkäymisestä. Kuitenkin Steinbeck onnistuu pitämään lukijansa vangittuna, eikä toivo kaiken kääntymisestä paremmaksi lakkaa oikeastaan missään vaiheessa.

Hahmot jäävät suhteellisen ohuiksi, muutaman luonteenpiirteen omaaviksi luomuksiksi, joiden tarkoituksena on lähinnä kuvata sitä, kuinka tilanne vaikuttaa erilaisiin ihmisiin. Mielenkiintoisimmaksi hahmoksi omissa silmissäni nousee Joadin perheen äiti, jonka on klassikkokirjojen yleensä kovvin mieskeskeisessä joukossa hyvin virkistävä naiskuvaus, jopa feministiseksi tulkittava vahva nainen, joka pitää perheestään huolta vaikka mitä tulisi eteen. Toinen erityisen kiinnostava hahmo on entinen saarnaaja Casey, jota on joissakin Steinbeck-esseissä verrattu jopa Kristuskuvaukseen. Hahmolta löytyy kyllä mielenkiintoisia ajatuksia, mutta tapa, jolla häntä tekstissä käytetään voisi olla luontevampikin.

Kirjan rakenne liikkuu tavallaan kahdessa eri kerroksessa. Joadin perheestä kertovien kappaleiden välissä on lyhyempiä kappaleita, joissa ikään kuin zoomataan ulospäin ja kuvaillaan tilannetta laajemmalta kantilta - erittäin yksisilmäisesti. Steinbeck on häpeämättömän vasemmistolainen ja suhtautuu erittäin kriittisesti mm. pankkeihin ja poliiseihin kautta kirjan, mikä tekee tekstistä ajoittain jopa manifestimaista ja ärsyttää hienovaraisempaan ilmaisuun tottunutta lukijaa.

Pienistä puutteistaan huolimatta Vihan hedelmät on erinomainen kirja, joka on mielestäni käännetty erittäin hyvin. Teksti ja tarina pitävät lukijan otteessaan aina katkeraan loppuun saakka. Ihan aloitteleville klassikkolukijoille en tätä suosittele, mutta ei tämä työläimmästä päästäkään ollut.

Suosittelen Yhdysvaltojen historiasta kiinnostuneille, ihmiskohtaloiden kuvauksista nauttiville.

Hahmot: 10/25 pistettä
Juoni: 15/25 pistettä
Kieliasu: 20/25 pistettä
Tarinankerronta: 12/25 pistettä
KOKONAISARVIO: 57 pistettä

4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti, minulla on tämä odottamassa lukemistaan elokuussa kuukauden klassikkona ja innolla odotan! Eedenistä itään on yksi lempikirjojani, mutta sitten taas en ole pitänyt Helmestä eikä Hiiriä ja ihmisiäkään ollut oikein minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tämä on mieleesi; oli kyllä ainakin omasta mielestäni ehdottomasti parempi kuin Hiiriä ja ihmisiä.

      Poista
  2. Hassua, olen ihan samassa tilanteessa Marilen kanssa :) : Eedenistä itään on suuri kirjarakkauteni, mutta Hiiriä ja ihmisiä tai Helmi eivät tehneet minkäänlaista vaikutusta. Joten pelottaa edes tarttua Vihan hedelmiin, sillä haluan pitää siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoin edellisen kommentin vastauksessa, tämä oli mielestäni paremmin rytmitetty ja muutenkin jotenkin syvempi kirja kuin Hiiriä ja ihmisiä. Eedeniä en ole vielä ehtinyt lukea, pitänee tarttua siihen seuraavaksi. Toivottavasti saat hyvän lukukokemuksen!

      Poista

Jaa ajatuksia, risuja tai ruusuja!