maanantai 11. tammikuuta 2016

PAULA HAWKINS: NAINEN JUNASSA


382 sivua.
Otava 2015.
Saatu joululahjaksi, luettu 1.-4. tammikuuta 2016.

En enää muista, missä törmäsin Hawkinsin kirjaan Nainen junassa ensimmäistä kertaa, mutta muistan että päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi mainoslause ”seuraava Gone Girl”. Koska Gillian Flynnin kirja on edelleen yksi niistä, jotka jättivät lähtemättömän vaikutuksen, heitin Naisen junassa listalle kirjoista, joita haluaisin joululahjaksi. Kirja löytyikin paketista ja päätyi matkalukemiseksi, kun suuntasin vanhempien luota joulunvietosta takaisin kotiin.

Nainen junassa kertoo elämänsä sotkeneesta, alkoholisoituneesta ja päivittäin junalla matkaavasta naisesta nimeltä Rachel, joka erään junamatkansa aikana joutuu todistamaan täydellisenä pitämänsä naisen rappiota. Kun tämä  nainen katoaa, Rachel alkaa selvittää tapausta ja sotkeutuu samalla syvemmälle entisen miehensä ja tämän vaimon sekä kadonneen naisen perheen elämään. Kadonnut nainen ja Rachelin ex-miehen uusi vaimo ovat kirjan kaksi muuta minäkertojaa, ja tekstissä liikutaan usealla erillisellä aikalinjalla.

Yleensä suositut kirjat joko iskevät minuun tuhannen voltin voimalla tai ovat lähinnä totaalinen junaonnettomuus (heh), mutta tämä putosi harvinaista kyllä siihen väliin. Nainen junassa on kiinnostava kirja; konsepti vahingossa silminnäkijäksi joutuneesta naisesta on kiinnostava, ja oli virkistävää lukea viihdekirjaa, jonka päähenkilö ei olekaan ainaisen hurmaava. Rachel on alkoholinkäyttönsä ja pakkomielteidensä kanssa rosoinen jopa siihen asti, että lukija löytyy välillä miettimään miksi hänestä pitäisikään pitää.

Kirja kompastuu kuitenkin omaan nokkeluuteensa. Missään nimessä Hawkinsilla ei ole Flynnin nerokasta kieltä ja mielenkiintoisia, kompleksisia henkilöhahmoja. Petyin myös juonen ennalta-arvattavuuteen, vaikka on niitäkin, jotka eivät nähneet erästä käännettä tulevaksi. Kaikki kirjan kolme päähenkilöä tuntuvat jokainen yksinkertaiselta, ohuelta stereotyypiltä eri elämäntilanteista ja -taustoista tulevista naisista. Heistä jokainen tunnuttiin määrittelevän aivan liikaa miehensä ja perheensä kautta, eikä heistä yhdestäkään oikein pitänyt niin paljon, että olisi vaivautunut tuntemaan jotain heidän kohtaloidensa vuoksi.

En minä inhonnut tätä kirjaa. Se oli kannen mainoksen mukainen sivunkääntäjä, jota luin pitkälle aamuyöhön kun siihen sitten seuraavan kerran junamatkani jälkeen tartuin. Hawkinsin tyyli on loppujen lopuksi melko sujuvaa ja helppolukuista, vaikkakin alku otti aikansa käynnistyäkseen. Eniten minua häiritsi se, että kaikkien kolmen minäkertojan ääni oli aivan samanlainen - ilman tapahtumakontekstia ja luvun alussa lukenutta kertojan nimeä ei olisi pystynyt erottamaan, kuka puhuu. Tämä on toki hyvin tyypillinen useamman minäkertojan kirjan helmasynti, mutta se ei tee siitä yhtään anteeksiannettavampaa.  

Nainen junassa ei ole missään nimessä onneton kirja, ja ellen olisi niin kovin rakastanut Gone Girliä olisin saattanut pitää siitä enemmänkin. Nyt se jää aiempien lukukokemusten varjossa kovin keskinkertaiseksi.

Suosittelen helppolukuisista ja hieman synkemmistä dekkareista pitäville, jotka eivät ole turhan nirsoja.  

Hahmot: 10/25 pistettä
Juoni: 10/25 pistettä
Kieliasu: 15/25 pistettä
Tarinankerronta: 10/25 pistettä
KOKONAISARVIO: 45/100 pistettä

1 kommentti:

  1. Laitoin sulle haasteen, mikäli et ole vielä tätä tehnyt
    https://bibliofiilinpaivaunia.wordpress.com/2016/02/02/viiden-kirjan-haaste/

    VastaaPoista

Jaa ajatuksia, risuja tai ruusuja!